keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Yksi yö lomaan on, laskin aivan itse tänään..

Lomaa on odotettu ja huomenna se suuri päivä koittaa kun on taas aikaa! Niin ihanaa!! Olen miettinyt viikonlopuksi kaikkea kivaa tekemistä: joulukuusen haku ja koristelu, lahjojen osto ja paketointi, joululehtien lukeminen ja ehkä kaikkein paras eli ulkoilu! Liikkumispuolta olen laiminlyönyt koko syksyn ajan kymmenen pisteen ja idiootti merkin arvoisesti;) Siis liikkunut lähinnä viikonloppuisin kirppiskierrosten merkeissä:) Onneksi en omista autoa! Se olisi viimeinen niitti tähän laiskuuteen.. Tällä hetkellä kun asun Tampereella niin julkisella pääsee, mutta jos tulevaisuuden unelmat ja muutto pohjoiseen toteutuu niin auto on kyllä se menopeli sitten.. (Kuvassa on Helsingin Stockmannin kulmaa jossa on kauniit jouluvalot.)
Jospa nämä kelit nyt vain pysyisivät koko loman ajan, se on hartain joululahjatoiveeni.. Pistos tuntuu sydämmessäni kun muistan käyttämättömät liian kalliit sukseni joilla en ole hiihdellyt moneen talveen vaikka luntakin on kyllä ollut.. "Ladut on liian kaukana" on ollut hokemani viimeiset kolme vuotta.. Tykkään siis hiihtämisestä, mutta vielä enemmän suklaan syömisestä:9 ja telkkarin katsomisesta, pakko myöntää. Luistelun kanssa on hyvä sitten vedota huonoon ääreisverenkiertoon (jalat jäätyy luistimiin), luistelukenttä kun on sananmukaisesti takapihalla. Yksi ihan todellinen syy luistelemattomuudelleni on (paikallinen?)ilmiö nimeltä wannabe jääkiekkoilijat, jotka terrorisoivat kaunoluistimilla menijöitä sinne tänne lentelevillä kiekoilla ja hosuvat mailoillaan. Ja kaiken kukkuraksi tulevat päin naamaa sanomaan, että on tiellä! Yritä siinä nyt kunnon kansalainen urheilla;)
(Kuva on Helsingistä Tuomaan markkinoilta.)
No jospa nämä ylitsepääsemättömät ongelmat loppuvat kun on loma? Pääasiallinen tehtävä on kuitenkin levätä ja puuhastella. Mahdollisesti bloggaillakkin enemmän. Vuoden paras aika on käsillä juuri nyt! Joulu, talvi, kylmä, pimeä, lumi, kaikki mitä arvostan vuodenajassa.. Inhottavaan keväseen on vielä aikaa, puhumattakaan kesästä.
(Kuva on senaatintorilta)
Mitä kaikkea aiotte antaa joululahjaksi? Onko lahjat jo hankittu? Mitä olen teidän blogeja lukenut, niin monella on jo aika selvät sävelet. Niin itselläkin, tiedän jo aika tarkkaan mitä mukaan tarttuu: ainakin semmoinen kahvinteko hössäkkä jonka nimeä en tiedä (lasia ja metallia), keittokirja, lasisia joulukuusenkoristeita, suklaata, Mad Menin 2 tuotantokausi, uusin Rönkä, Janne Ahonen kirja (Kuningaskotka?) ja mahdollisesti Martti.. Tuo Martti pikkuauto onkin vähän kinkkinen tapaus. Se on joku keräilyjuttu ja sen pitää olla justiinsa se pieni eikä iso malli, ongelma on siinä, että juuri se malli on loppu! Mutta kolmevuotiaan hamsterin vaistolla serkkuni poika haluaa juuri sen.. Tietysti;) Jos omalla maulla valkkaisin niin en haluaisi muovista safariautoa vaan perinteisen metallisen pienoismalli auton, mahdollisesti Ashton Martinin.. (Aleksin perinteiset jouluvalot)
Sitten olen tottakai Martin lisäksi vaivannut päätäni ruualla.. Mitä syödään jouluna, jos ei perheessä syödä lihaa? Oma käsitykseni jouluruokailusta ei ole kovin orjallinen; ei siis mitään tämä kuuluu jouluun ja joulupöytään vaikka ei kenellekkään maistukkaan. Tykkään, että on maistuvaa, hyvää ja juhlavampaa ruokaa kuin arkena. Tottakai ne herkku jouluruuat saavat jäädä, kuten lanttu- ja porkkanalaatikko, perunamuussi, sipuli-perunasalaatti, makaroonisalaatti ja riisipuuro joka syödään aamulla ennen Joulupukin Kuumaa linjaa. Sitten jotain hyvää marjasoppaa, piiraita(kasvis) ja joululimppua. Makea puolen ajattelin tänä vuonna vetää amerikan tyyliin: muffinsseja, jäätelöä ja coocieseja. Kyllähän tuolla määrällä kivasti elää:) Ja kasvisruokailu ei tee niin tukkoista ja pahaa oloa kuin mahdollisesti kinkun syönti..
(Kuva on Tampereen joulutorilta eli keskustasta.)
On se ihmisen elo auvoa näin kerran vuodessa. Kaunista ympärillä, valoja ja hämärän hytyä. Joulukuusen ja hyasintin tuoksua (ainakin pian!).
Viikonloppuna varmaan kirjoittelen taas, kun on toivottavasti se viimeinenkin silaus laitettu ja on itselläkin muutama hyvin nukuttu yö ja inspiroiva lomapäivä takana! Palaamisiin! Hyvää viikonjatkoa!

6 kommenttia:

  1. Kauniita valokuvia, niissä on sellaista vanhan ajan tunnelmaa, minä pidän...

    Minulla vielä monta yötä lomaan, mutta kyllä se sieltä tulee.

    Ihanaista l o m a a ja joulunodotusta!

    VastaaPoista
  2. Loma? Mikä se on? :)
    Lahjat alkaa olla hankittuna. Isälleni tilasin vielä tänään Historia lehden vuosikerran.
    olin vuosia kasvissyöjä, ja jouluherkkuni oli punajuurilaatikko. Punajuuriraastetta ja munamaitoa. Nam. Jouluiset mausteet ja on siinä protskujakin. Myös Linssipallerot oli hyvä lihapullan korvike. Haudutettuja uunikasviksia tai kaalijuttuja suosittelen myös.
    Hienoa katsella noita kaupunkikuvia. Olen niin metsäkulmalainen, että en heti ensi silmäilyllä uskonut, että suomessa ollaan. :)

    Oikein hyvää loman alkua. Nautihan olostasi!

    VastaaPoista
  3. Täällä en ole ennen käynyt, tuuri että nytte löysin sivusi, mahtavan hienot kuvat ja mukava bloggi! Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  4. Kaunis pohja valokuvissasi.
    Jouluaattona töissä, sitten kolme pv lomaa.
    Mukavia lomapäiviä sulle.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia, ihana vanhanajan tunnelma!

    Voi sinua onnekasta, kun sinulla on lomaa, itsellä lomaa vain joulunpyhät, muuten töissä.

    Joululahjat hankin pääasiassa nettikauppojen kautta, iso pino kirjoja ja sitten kauppahallista keräten kaikkea pientä kivaa.

    Olen myös kasvissyöjä ja minulla on jo lapsesta asti ollut samat suosikkijouluruuat: punajuurta, herneitä ja perunalaatikkoa.

    VastaaPoista
  6. I love this photos! Wonderful!"!!!!
    Hugs, Yvonne

    VastaaPoista

Kiitos ihanista viesteistä!